Koiran atopia on ihosairaus, jonka laukaisee tavallisesti ympäristön allergeeni, kuten siitepöly tai homeet. Allergeeneilla tarkoitetaan ainesosia, jotka aiheuttavat allergia- tai yliherkkyysreaktioita. Koiran atopia ei parane kokonaan, mutta oireita voidaan helpottaa esimerkiksi allergeenien välttämisellä, koiran lääkityksellä ja sopivilla hoitotuotteilla.
Tässä artikkelissa vastaamme kolmeen usein kysyttyyn kysymykseen koiran atopiasta.
- Millaisia ovat koiran atopian oireet?
- Miten koiran atopia diagnosoidaan?
- Mikä auttaa koiran atopiaan?
Koiran atopiaa kutsutaan usein myös atooppiseksi ihotulehdukseksi. Atopian syntymiselle altistaa geneettisen taipumuksen lisäksi koiran elinympäristö.
1. Millaisia ovat koiran atopian oireet?
Atooppisen koiran ihon suojakerroksen on arvioitu olevan heikompi kuin terveen koiran. Koira altistuukin allergeeneille pitkälti ihonsa kautta, joten atooppisen koiran heikentynyt suoja helpottaa erilaisten allergeenien pääsyä koiran elimistöön.

Atopia puhkeaa koiralle tyypillisimmin alle 3-vuotiaana, ja oireiden voimakkuus vaihtelee usein kausittain. Atopia voi olla pahimmillaan esimerkiksi kosteilla keleillä keväisin ja syksyisin tai siitepölykausina.
Helpottavatko koiran oireet esimerkiksi talvella vai ovatko oireet jatkuvia? Oireiden helpottuminen ja paheneminen kausittain on tyypillinen oire koiran atopialle, ainakin sairauden alkuvaiheessa.
Yksi yleisistä atopian oireista on koiraa kiusaavat toistuvat korvatulehdukset ja jatkuva kutina. Yleensä korvatulehduksista kärsivä koira ravistelee päätään toistuvasti ja raapii tai hankaa korviaan. Korviin kurkatessa ne voivat punoittaa, olla turvoksissa ja niissä voi olla epätavallista eritettä.
Korvatulehdusten ja jatkuvan kutinan lisäksi koiran atopia voi kertoa itsestään näin:
- Koiran turkki on hilseilevä ja huonokuntoinen. Jatkuvan raapimisen seurauksena koiran turkissa voi olla jopa kaljuja kohtia. Lue lisää koiran karvanlähdön syistä asiantuntija-artikkelistamme.
- Koiran ihossa voi esiintyä paikallisesti kohtia, joissa iho on paksumpaa kuin muualla kehossa. Ihon paksuuntuminen on seurausta koiran jatkuvasta raapimisesta ja hankaamisesta. Tällaisia kohtia löytyy yleensä atooppisen koiran korvista, tassuista, kainaloista tai huulista ja silmien ympäriltä.
Yksi suosituimmista kuivaruuistamme on Viljaton Peura & kalkkuna. Tämä herkkävatsaisellekin koiralle sopiva viljaton täysravinto koostuu yleisesti hyvin siedetyistä proteiininlähteistä, eikä sisällä keinotekoisia maku- tai väriaineita.

2. Miten koiran atopia diagnosoidaan?
Koiran atopia voidaan todeta eläinlääkärin toimesta esimerkiksi ihotestin tai tiettyjen vasta-aineiden mittauksen avulla. Yleensä eläinlääkäri haluaa kuitenkin sulkea ensin pois muut mahdolliset syyt atopiaan liitettävien oireiden taustalla. Näitä syitä ovat esimerkiksi:
- Loiset: kirput, syyhypunkit ja muut iholoiset suljetaan pois esimerkiksi ulostenäytteiden avulla.
- Ruoka-aineallergia tai -yliherkkyys: monet koiran atopian oireet voivat olla oireita myös ruoka-aineallergiasta tai -yliherkkyydestä. Yleensä näihin liittyy kuitenkin myös vatsavaivoja, kuten ilmavaivoja tai ripulia. Lue asiantuntija-artikkelistamme lisää koiran allergioista ja niiden tunnistamisesta.
Yksi tavallisimmista allergeeneista on kodeista löytyvä pölypunkki. Tiheä siivoaminen ja esimerkiksi koiran pedin ja lelujen säännöllinen pesu vähintään 60 asteessa voivat auttaa vähentämään pölypunkkeja.
3. Mikä auttaa koiran atopiaan?
Koiran atopia ei ole parannettavissa, mutta onneksi koiran tukalaa oloa voi helpottaa. Koiran atopiaa voidaan hoitaa esimerkiksi välttämällä allergeeneja, hoitamalla ihoa sopivilla tuotteilla, oireita vähentävällä lääkityksellä ja valitsemalla atooppiselle koiralle sopivaa ravintoa.
1. Allergeenien välttäminen:
Jos tiedetään, mikä allergeeni aiheuttaa koiran atopian oireita, esimerkiksi pölypunkit, siitepöly tai homeet, pyritään koiran kontaktia allergeeniin vähentämään.
Käytännössä kontaktin vähentäminen voi tarkoittaa esimerkiksi:
- säännöllistä tassujen pesua ulkoilun jälkeen
- makuupaikkojen ja tekstiilien pesua tarpeeksi usein
- ilmanpuhdistimien käyttöä sisätiloissa.
Allergeenien välttäminen ei aina ole vaivatonta. Esimerkiksi siitepölyä on käytännössä lähes mahdotonta välttää vaikeina siitepölykausina.
2. Ihon paikallishoito:
Koiran atopian oireita voidaan yrittää helpottaa käyttämällä antiseptisia tuotteita, kuten antiseptista koiran shampoota. Antiseptiset tuotteet tuhoavat tai vaikeuttavat mikrobien kasvua koiran iholla.
3. Lääkitys:
Koiran atopiaa saatetaan hoitaa myös lääkehoidolla. Erilaisia lääkevaihtoehtoja on useita. Lääkkeet myös vaihtelevat suun kautta syötävistä tableteista pistoshoitoihin.
4. Ruokavalio ja ravintolisät:
Erityisruokavaliot voivat vähentää atopian oireita, erityisesti jos koiralla on samanaikaisesti ruoka-aineallergia. Lisäksi omega-3 ja omega-6 rasvahapot tukevat ihon hyvinvointia ja lievittävät tulehdusta.
Kuivaruokamme sisältävät hyviä omega-rasvahappoja, jotka auttavat tukemaan koiran ihon hyvinvointia. Olemme lisänneet ruokiin myös vitamiineja, biotiinia ja sinkkiä, sekä koiran hyvää mikrobikantaa tukevia prebiootteja. Ruuissa on myös ripaus pohjoisen luonnon marjoja ja tilliä, jotka sisältävät luonnollisia antioksidantteja ja C-vitamiinia.
Erilaiset iho‑ongelmat, kuten kutina, hilseily ja hot spot, ovat koirilla yleisiä. Asiantuntija‑artikkelistamme Koiran iho‑ongelmat – 5 yleisintä vaivaa opit tunnistamaan yleisimmät oireet ja hoitamaan niitä oikein.