Herkkävatsaisen koiran ruokinta voi vaatia koiranomistajalta enemmän vaivannäköä kuin teräsvatsaisen koiran ruokinta. Tietyt raaka-aineet voivat aiheuttaa esimerkiksi ripulia, ummetusta, ilmavaivoja tai vatsakipua.
Tässä artikkelissa kerromme näistä aiheista:
- Millainen on hyvä herkkävatsaisen koiran ruoka?
- Kolme ruokintarutiinin muutosta herkkävatsaisen koiran olon helpottamiseen.
Millainen on hyvä herkkävatsaisen koiran ruoka?
Jotta herkkävatsaisen koiran ruokinta ei olisi jatkuvaa säätöä ja vääntöä, koiran ruoka kannattaa valita huolellisesti. Erityisen tärkeää herkkävatsaiselle koiralle on ruuan hyvä sulavuus, sillä lihansyöjänä koiran ruuansulatuselimistö on lyhyt verrattuna ihmiseen ja kasvinsyöjäeläimiin.
Erilaisten koirien kyky sulattaa ruokaa voi vaihdella suuresti esimerkiksi perintötekijöiden ja suolistomikrobien vuoksi.

Hiilihydraatit
Kuivaruuassa täytyy olla hiilihydraatteihin kuuluvaa tärkkelystä, jotta nappula ei murene pussin pohjalle. Suuri määrä hiilihydraatteja voi kuitenkin heikentää ruuan sulavuutta ja ravinteiden imeytymistä suolistosta sekä aiheuttaa koiralle ikäviä vatsan väänteitä. Koiranruuissa vehnä, maissi ja riisi ovat tyypillisiä hiilihydraattien lähteitä.
Koira pystyy hyödyntämään hiilihydraatteja paremmin kuin esimerkiksi kissa, ja niistä voi olla myös apua ruuansulatukselle. Ruuassa voi kuitenkin olla koirallekin turhan paljon hiilihydraatteja, jos ruuan tuoteselosteessa mainitaan ensimmäisenä viljat tai muut kasviperäiset ainesosat. Ensimmäisenä selosteessa on se raaka-aine, jota ruuassa on eniten. Koska koira on lihansyöjä, listan kärjessä tulisi olla liha.
Viljaton Sensitive Peura & Kalkkuna on yksi suosituimmista herkkävatsaisen koiran ruuistamme. Viljojen sijaan olemme valinneet reseptiin vain hyvin sulavia hiilihydraatteja ja proteiininlähteitä. Tutustu PrimaDog Sensitive Peura & Kalkkuna kuivaruokaan verkkokaupassamme.

Proteiinit
Proteiinien osuus koiran ruuassa ilmaistaan yleensä raakavalkuaisena tai valkuaispitoisuutena. Tämä prosenttiosuus kertoo, paljonko ruuassa on proteiinia grammoina per 100 grammaa ruokaa.
Kuten hiilihydraatit, myös eri proteiininlähteet voivat aiheuttaa koiralle vatsa- tai iho-oireita. Erityisesti herkkävatsaisen koiran ruokinnassa on tärkeää kiinnittää huomiota koiranruuan sisältämään lihaan tai kalaan sekä niiden laatuun. Monille koirille hyvin siedettyjä proteiininlähteitä ovat esimerkiksi peura, ankka, kalkkuna ja lammas, jotka ovat myös helposti sulavia.
Vaikka koirat ovatkin pohjimmiltaan lihansyöjiä, saattaa raaka liha olla herkkävatsaiselle koiralle liian tuhtia tavaraa. Herkkävatsaisen koiran ruokintaa voi kuitenkin täydentää lisäämällä koiran ruokavalioon kypsennettyä lihaa. Lue lisää koiran ruokavalion monipuolistamisesta.
Jos herkällä vatsalla oireileva koirasi on vielä pentu, lue lisää koiranpennun ruokinnasta ja siitä, miten koiranpentua kannattaa ruokkia vatsavaivojen välttämiseksi.
Herkkävatsaisen koiran ruokintaan ei yleensä kannata sisällyttää raakaluita, sillä kovan luuaineksen sulamiseen koiran vatsassa voi kulua jopa päiviä. Sen sijaan koira voi toteuttaa lajityypillistä tarvettaan purra ja repiä syömällä puruluita, jotka eivät ole yhtä kovia kuin oikeat luut, ja sulavat paremmin koiran vatsassa.
Rough Chews -puruluut ovat erityisen houkuttelevia viljattomia puruluita, joiden makumaailmaa olemme rikastaneet pohjoisen superfood-marjoilla. Löydä koirasi suosikki verkkokauppamme Rough Chew valikoimasta! Valikoimista löytyy myös useita monoproteiinisia puruluita, kuten hypoallergeeninen 100 % peuraa sisältävä puruluu.

Rasvat
Rasvat ovat pääasiassa energianlähteitä, ja sulavat yleensä hyvin myös herkkävatsaisen koiran ruuansulatuksessa. Korkea rasvapitoisuus voi kuitenkin lisätä koiran närästyksen oireita, minkä vuoksi herkästi närästelevälle koiralle kannattaa valita maltillisen rasvaprosentin ruokia ja herkkuja sekä jättää mahdolliset öljylisät antamatta. Jos koiran nykyisen ruuan rasvapitoisuus on 20 prosentin hujakoilla, kannattaa koiralle kokeilla esimerkiksi noin 15 prosenttia rasvaa sisältävää ruokaa ja katsoa, onko ruuan vaihtamisella vaikutusta oireisiin. Jos koirasi kuitenkin harrastaa paljon ja tarvitsee tällöin enemmän energiaa, lue lisää aktiivisen koiran ruokinnasta ja oikeasta energiansaannista.
Helposti närästävälle koiralle kannattaa kokeilla Mini Meal -sarjan annosaterioita, joiden rasvapitoisuus on 4 %. Märkäruuilla on myös helppo lisätä ruoan maistuvuutta esim. seniorikoiralle. Lue lisää seniorikoiran ruokinnasta.

Kolme ruokintarutiinin muutosta herkkävatsaisen koiran olon helpottamiseen
Herkkävatsaisen koiran ruokinta ei pidä sisällään ainoastaan sopivan ruuan valintaa, vaan myös ruokintarutiiniin liittyviä valintoja.
- Annoskoot: Herkkävatsaisen koiran ruokinnassa kannattaa pohtia annoskokojen pienentämistä. Sen sijaan, että koira söisi yhden tai kaksi suurta ateriaa päivässä, kannattaa kokeilla ruuan jakamista kolmeen, jopa neljään annokseen. Näin ruuansulatus saa kevyemmän kuormituksen kerrallaan, mikä voi vähentää koiran vatsavaivoja.
- Ruokalepo: Levon avulla koiran ruuansulatuselimistö saa tehdä tehtävänsä rauhassa, ja riskit, kuten vaarallinen vatsalaukun kiertymä, pienenevät. Yleensä noin puolen tunnin rauhallinen lepo riittää, mutta herkkävatsaiselle koiralle voi olla hyödyllistä antaa pidempi ruokalepo.
- Ruokailuympäristö: Rauhallinen ja häiriötön tila vähentää stressiä, joka voi pahentaa vatsaoireita. Osa koirista ahnehtii ruokansa ja nielee samalla ilmaa, mikä aiheuttaa ilmavaivoja. Tällöin voi kokeilla esimerkiksi erityisiä ruokakuppeja, jotka hidastavat syömistä, tai piilottaa osan kuivaruokanappuloista pyyhkeen mutkaan, jolloin koira ei pääse syömään suuria määriä kerralla.
PrimaDogin koiranruokia testaat vaivattomasti, sillä tarjoamme kaikille tuotteillemme tyytyväisyystakuun. Lue lisää tyytyväisyystakuusta!