Koiran palkitseminen koiralle mieleisillä ja sopivilla herkuilla auttaa motivoimaan nelijalkaista ystävää niin arkitottelevaisuudessa kuin temppujenkin koulutuksessa.
Tutkimusten mukaan positiiviset koulutusmenetelmät ovat kaikista tehokkaimpia sekä koirien että muiden eläinten koulutuksessa. Positiivinen koulutus tarkoittaa muun muassa sitä, että iloinen hännänheiluttaja oppii uusia taitoja herkku- tai lelupalkan avulla. Tässä artikkelissa kerromme, millaisilla herkuilla koiran palkitseminen onnistuu parhaiten eri tilanteissa ja paljonko herkkuja voi antaa koiralle.
Tässä artikkelissamme kerromme näistä aiheista:
Herkkujen ja puruluiden osuus koiran päivittäisestä ruokavaliosta saisi olla korkeintaan 10 %. Herkut eivät saa korvata nelijalkaisen päivittäisiä aterioita.

Vinkit sopivien herkkujen valintaan
Kuinka paljon herkkuja tarvitaan?
Kun koira opettelee uusia asioita, nameja kuluu huomaamatta paketti, jos toinenkin. Tällöin koiran palkitseminen kannattaa tehdä vähärasvaisilla koiran herkuilla, joita voi tarvittaessa murtaa pienemmäksi. Esimerkiksi Euroopassa valmistetut viljattomat Wild Bites -herkut ovat kuolaamisen arvoisia palkintoja, jotka sopivat hyvin myös herkkävatsaisille haukuille.
Wild Bites -herkuista löytyy suosikki niin puolikosteita, rapeita kuin kanattomia herkkuja vainuaville nelijalkaisille. Namien vähärasvaisuus sopii hyvin myös toistuvaan palkitsemiseen, esimerkiksi treenikentillä tai lähimetsässä. Osta omat Wild Bites -namit verkkokaupastamme.
Voisitko käyttää nappuloita koiran palkitsemiseen?
Koirasi ei välttämättä tarvitse syödä nappuloitaan kupista, vaan niitä voi hyödyntää myös koiran palkitsemiseen. Näin treeninamit ovat osa koiran päivittäistä ruokailua. Jos oma nappula ei ole koirasi mielestä tarpeeksi kiehtova namivalinta, testaa eri makuista tai hieman rasvaisempaa kuivaruokaa. Nappaa täältä opit laadukkaan koiranruoan tunnistamiseen.
Onko aika vaihtaa koirasi ruoka? Koiran ruokavalio ei ole pysyvä, sillä ikä, aktiivisuus tai herkkä vatsa voivat vaatia siihen muutosta. Lue asiantuntijavinkit, miten koiran ruuan vaihto tehdään oikein ja mitä tehdä, jos nirsoilu tai vatsavaivat hidastavat muutosta.
Tarvitaanko entistä motivoivampaa palkkaa?
Keskittyykö koirasi mieluiten omiin puuhiinsa, vaikka taskusi povitaskua myöten ratkeilevat koiran herkkuja? Tilanne vaatii entistä houkuttelevammat namit! Valitse tuoreesta lihasta valmistetut PrimaDogin Northern Treats -lihatangot tai -palat. Nämä viljattomat ja vastustamattoman herkulliset makupalat on helppo murtaa pienemmäksi murustelematta. Koiran palkitseminen kokonaisella Northern Treats -lihatangolla on paikallaan, jos se on ansainnut oikein mojovan herkkupalkan vaikkapa hienosta luoksetulosta.
”Maittavuuden ja vatsaystävällisyyden kannalta Northern Treats -herkut ovat olleet erinomaisia tuotteita tuotekehityksen alkumetreiltä asti”, kertoo PrimaDogin tuotehallinta- ja laatupäällikkö Aira.
Kokeile märkäruokaa koiran palkkana
Koiran palkitseminen märkäruualla voi kuulostaa turhan sotkuiselta ja tahmaiselta hommalta, mutta on monelle koiralle ihan loistopalkka. Esimerkiksi näppärästi taskuun mahtuvat PrimaDogin viljattomat Mini Meal -ateriat voi antaa treenien lomassa koiralle suoraan pussista, ja ne säilyvät avaamattomina huoneenlämmössä. Märkäruoka on myös kätevä kumota rasiaan, jos koira ansaitsee koko pussillisen kerralla.
Tee koiralle oma herkkupussi
Voit myös koota koirallesi herkkupussin, jossa on sekaisin koirasi suosikkiherkkuja ja vaikka nappuloita. Näin koira säilyttää entistä paremmin kiinnostuksensa siihen, millainen nami on seuraavaksi tulossa.
Joskus palkkiona voivat toimia myös koiralle sopivat hedelmät tai vihannekset. Useat koirat pitävät mm. porkkanasta ja tuorekurkusta, sekä vesimelonista. Näitä kohtuudella yhdistäen vaikkapa koiran nappuloihin monipuolistat samalla koirasi ruokavaliota, kuin huomaamatta. Lue lisää koiran ruokavalion monipuolistamisen tärkeydestä täältä.
Vaihtelua koiran herkkuihin saat pilkkomalla ja pakastamalla PrimaDogin täyteläisiä, vehnättömiä koiranmakkaroita.
Koiran palkitseminen: huomioi myös nämä
Minkä kokoinen koirasi on?
Isolle koiralle ei kannata valita kaikista pienimpiä nameja, jotta koiran kiinnostus herkkuihin säilyy. Vastaavasti pikkukoira tarvitsee riittävän piskuiset makupalat treeneihin. Pikkuruisen harrastuskoiran kanssa on myös hyvä käyttää koiran päivittäistä täysravintoa palkkana, jotta päivän herkkukiintiö pysyy sopivana. Esimerkiksi alle viisi kiloa painavalla perhoskoiralla 10 % päivän energiamäärästä saattaa käytännössä tarkoittaa vain muutamaa herkkua.
Millaisissa treeneissä herkkuja käytetään?
Esimerkiksi agilityssa ja tokossa koiran täytyy usein nielaista herkut liikkuessaan, agilityssa jopa aika vauhdikkaasti. Näissä tilanteissa koiran palkitseminen kannattaa tehdä pehmeillä ja sopivan pienillä herkuilla, jotka on helppo nielaista kokonaisina ilman pelkoa niiden juuttumisesta koiran kurkkuun.
Puolikosteat PrimaDog Training Snacks -herkut on suunniteltu nelijalkaisen koulutukseen ja aktivointiin. Näiden vehnättömien namien rasvaprosentti on 2–3 % ja ne ovat pienikokoisia – täydellisiä siis toistuvaan ja nopeaan palkitsemiseen.
Koulutusnameja isommat, rauhassa pureskeltavat koiran makupalat, kuten puruluut, sopivat tilanteisiin, joissa koira voi käyttää aikaa herkun syömiseen. Koiran palkitseminen tällaisella herkulla toimii esimerkiksi silloin, kun koiran kynsien leikkuu, korvien putsaus tai jokin muu hoitotoimenpide on sujunut hienosti. Tutustu lisää koiran luontaiseen pureskeluntarpeeseen.
PrimaDogin Rough Chews -puruluusarjasta löytyy eri makuisia täyte-ja rouhepatukoita kevyelle ja vahvemmalle puruvoimalle sekä hypoallergeenisia yhden eläinproteiinin tuotteita. Tutustu Rough Chews -puruluihin verkkokaupassamme.
Onko koirasi allerginen tai herkistynyt esimerkiksi viljalle tai tietyille proteiininlähteille?
Muista tarkistaa myös herkkujen pakkausselosteet, jos koirasi saa herkästi oireita erilaisista ruuista. Lue lisää herkkävatsaisen koiran ruokinnasta.
Muista, että tarmokasta tassuttelijaa voi palkita monin eri tavoin. Esimerkiksi koiran palkitseminen lelulla, rapsutuksilla tai kehuilla voi tuoda virkistävää vaihtelua nelijalkaisen palkitsemiseen.


