Siirry pääsisältöön
Haku

Koiran ummetus - opi tunnistamaan vaaran merkit

Koiran ummetus tarkoittaa tilannetta, jossa koira ei saa ulostettua tai se on vaikeaa, ja yleensä uloste on kovaa ja kuivaa. Koiran ummetus helpottuu yleensä melko vaivattomasti, esimerkiksi lisäämällä kuitupitoista ruokaa ja nestettä koiran ruokavalioon. Jokaisen koiranomistajan tulisi kuitenkin kyetä tunnistamaan vaarallisen tilanteen merkit – kivuliaisuus, oksentelu ja kakkaamisen vähentyminen tai jopa loppuminen voivat viitata suolitukokseen, joka on hätätilanne.

Tässä artikkelissa vastaamme kolmeen usein kysyttyyn kysymykseen koiran ummetuksesta.

Jos koiran käytös on normaalia, eikä se vaikuta huonovointiselta, voi alla listattuja kotikonsteja kokeilla ja kakkaa odotella 1–2 päivää. Jos taas koira vaikuttaa kivuliaalta, kannattaa eläinlääkäriin suunnata matalalla kynnyksellä.

Kuvassa vaalea pieni terrieri metsäisessä maisemassa

Mistä koiran ummetus johtuu ja miten sitä voi helpottaa?

Koira ei saa tarpeeksi nestettä

Ainoastaan kuivaruokaa syövät koirat eivät saa ravinnostaan tarvitsemaansa nestettä. Varsinkin jos koira ei syystä tai toisesta juo tarpeeksi vettä. Koira tarvitsee päivässä noin 0,5–1 dl nestettä per elopainokilo, eli esimerkiksi 20 kg painoinen koira tarvitsee noin 1–2 litraa nestettä päivässä. Nesteen määrän tarvetta voivat kuitenkin lisätä kuumat kelit ja liikunta.

Onko koirallasi ummetuksen sijaan löysä vatsa? Lue lisää koiran ripulista ja siitä, milloin kyse on harmittomasta vaivasta ja milloin on syytä suunnata eläinlääkärille.

Voit lisätä koiran nesteensaantia esimerkiksi turvottamalla kuivaruokanappulat lämpimässä vedessä. Koirat eivät yleensä harmistu tästä, vaan latkivat syntyneen liemen mielellään. Toinen toimivaksi todettu tapa lisätä koiran nesteensaantia on lusikoida märkäruokaa koiran kuppiin. Näin koira saa paitsi nestettä myös monipuolisuutta ja vaihtelua ruokavalioonsa. Muista myös tarkkailla vesikupin materiaalia, sillä osa koirista ei suostu juomaan esimerkiksi teräksisestä kupista.

Tilaa verkkokaupastamme suosittu viljaton Mini Meal -märkäruokalajitelma, joka sisältää 12 lihaisaa ja viljatonta annosateriaa. Lammas, peura ja kala -makujen fileepalat yhdessä herkullisen kastikkeen kanssa takaavat erinomaisen maistuvuuden. Tutustu!

PrimaDog Mini Meal viljaton koiran märkäruoka lajitelma pakkauskuva

Koiran ruokavaliossa on liian vähän kuitua

Moni koiranomistaja kiinnittää koiran ruokavaliossa huomiota pääasiassa eläinperäisen proteiinin määrään ja laatuun – kuidun merkitys jää helposti unholaan. Koiralla ei ole minimitarvetta kuidulle, mutta kuitu on tärkeä osa koiran ruokavaliota suolistomikrobien vuoksi.

Voit esimerkiksi lisätä koiran kuppiin ruokalusikallisen kaurahiutaleita, antaa pienen palan ruisleipää tai porkkanan pureskeltavaksi. Kuidun lisääminen kannattaa aloittaa pieninä määrinä, jota voi kasvattaa sen mukaan, miten koiran vatsa reagoi muutokseen. Esimerkiksi liian suuri määrä kuitua voi vetää koiran vatsan löysäksi. Jotta kuidun lisääminen helpottaisi koiran ummetusta, tulee koiran myös saada tarpeeksi nestettä ravinnostaan.

Kuivaruuassa täytyy olla tärkkelystä, jotta nappula ei murene pussin pohjalle. Suosituissa viljattomissa kuivaruuissamme olemme valinneet vain hyvin sulavia hiilihydraatteja, kuten perunaa, omenaa ja herneitä. Tutustu viljattomiin ruokiimme!

PrimaDog Active kuivaruoka aktiiviselle koiralle kuvituskuva
Koira ei saa tarpeeksi tilaisuuksia käydä tarpeillaan

Ulkoilu paitsi tarjoaa koiralle mahdollisuuden tehdä tarpeensa myös edistää koiran suolen liikkeitä. Jos koira joutuu pidättelemään kakkaa pitkin päivää, voi ulostemassaa kertyä koiran suoleen ja saada aikaan ummetusta. Kun ulostemassa viipyy paksusuolessa, uloste kuivuu ja kiinteytyy entisestään. Ei siis kannata väheksyä lyhytkestoisten, 15 minuuttia kestävien happihyppelyiden merkitystä koiran hyvinvoinnissa!

Usein toistuva koiran ummetus, jota ruokavaliomuutokset eivät helpota, kannattaa tarkistuttaa eläinlääkärillä.

Koira syö liikaa raakaluita

Luuaines on kovaa, eikä etene koiran suolistossa samaa tahtia kuin helpommin sulava ruoka-aines. Jos ummetuksen vaivaavan koiran uloste on kovaa ja vaaleaa, kannattaa raakaluiden määrää koiran ruokavaliossa vähentää. Koira voi sen sijaan toteuttaa lajityypillistä tarvettaan purra ja repiä kaluamalla puruluita, sillä puruluut eivät ole yhtä kovia kuin raakaluut, ja ne sulavat paremmin koiran ruuansulatuksessa. 

Jos koirasi lipoo huuliaan, maiskuttelee, syö ruohoa tai oksentelee tyhjää mahaa, kyse voi olla ummetuksen sijaan närästyksestä. Lue lisää koiran närästyksen oireista ja helpotuksesta.

Rough Chews -puruluut ovat erityisen houkuttelevia viljattomia puruluita, joiden valikoimasta löytyy vaihtoehdot niin suurelle kuin pienelle puruvoimalle. Löydä koirasi suosikki!

Fiiliskuva, jossa PrimaDog Rough Chews Kalkkuna ja tyrni -puruluupakkaus on kiven päällä ja vaalea koira istuu kiven takana ja katsoo puruluita.

Koira on sairas tai suolistoon on päässyt vierasesine

Koiran ummetuksen taustalla voi olla suolen toimintaan vaikuttava sairaus, esimerkiksi suolistosairaudet tai uroskoirilla eturauhasen suureneminen. Myös suolistoon päässyt vierasesine tai muuten sopimaton syötävä, kuten maissintähkä, voivat aiheuttaa koiran ummetusta. Näissä tilanteissa eläinlääkärin apu on yleensä välttämätöntä ja nopea reagointi arvokasta.

Mistä tietää, että koiralla on suolitukos?

Suolitukos on vakava tila, joka vaatii välitöntä eläinlääkärin hoitoa. Suolitukos voi johtua esimerkiksi vierasesineestä, kasvaimesta tai vakavasta ummetuksesta, ja se voi olla hengenvaarallinen.

Koiran suolitukoksen oireita ovat esimerkiksi:

  • äkillinen oksentelu, edes vesi ei pysy sisällä
  • ripuli ja myös ummetus, jos tilanne pääsee pitkittymään
  • vatsakipu
  • koiran vatsa on paisunut ja voi tuntua kovalta
  • ruokahaluttomuus
  • apaattisuus tai epämukavuus.

Jos koirasi vatsavaivat toistuvat tai oireet vaihtelevat ripulista ummetukseen, lue lisää koiran vatsavaivoista ja niiden yleisimmistä syistä.

Haku